Mäkkärit, mäkiromut. Rakkailla lapsilla oli monta nimeä.
Eräs Helytien pitkän mäen hyötykäyttötapa oli lasketella sitä mäkiautoilla. Mäkiautoharrastus pyyhkäisi kohahtaen läpi paikallisen poikapenikkalauman. Autoja nikerreltiin ja nakerreltiin joka kellarissa ja pihassa. Jokainen joka siihen kykeni, rakensi itselleen mäkiauton. Osaa auttoivat isoveljet ja isätkin.

Yleensä mäkiromu koottiin romuista, eikä hintaa juuri autolle kertynyt. Pyörät ja akseli irrotettiin vanhoista, omista, ostetuista tai löydetyistä vanhoista lastenvaunuista. Runko koottiin kaikesta mahdollisesta purkumateriaalista mitä saatavilla oli. Ratteja oli joka lähtöön; kapuloista ihan oikeisiin autonratteihin. Naruohjaus ja maata raahaava keppijarru olivat näiden automallien ohjaustehostin ja ABS. Katsastukseen ei tainnut olla asiaa.

Naruohjaus rakennettiin siten, että vahvahkoa köyttä (pyykkinarua) kierrettiin muutaman kierroksen verran ratista lähtevän puuakselin ympäri. Naulattiin kierretyn osan keskeltä kiinni, jotta ohjaus ei luista ja narun päät kiinnitettiin lautaan joka oli kiinni etupyörien akselissa. Kierroksia rattiakselin ympärillä piti olla riittävästi naulauksen molemmin puolin, jotta pyörät kääntyivät tarpeeksi. Ohjaus oli autojen ehkä heikoin kohta. Ohjausnaru saattoi sotkeutua tai katketa. Vahinkoa ei oikeastaan voinut tulla, sillä pyörät kääntyvät mieluummin linkkuun, kuin olisivat pysyneet suorassa. Matka päätyi tiensivuun tai ojaan.

Autojen mallit olivat hyvin persoonallisia. Maaluksiakin oli joihinkin laitettu koristeeksi, Yleensä ne olivat maalaamattomia. Vauhti oli kiinni pyörien koosta, renkaiden paksuudesta ja ennen kaikkea pyörien laakeroinnista.
Paksummat renkaat pysyivät paremmin hiekkatiellä liikkeessä uppoamatta hiekkaan. Huippua olivat pinnavanteet ja niitä taisikin olla vain yhdessä autossa. Niissä oli myös parhaat laakerit. Eihän niillä mäkiautoilla ihan oikeita kilpailuita voitu pitää. Lähinnä vertailtiin kuka laskee pitemmälle. Joskus myös kolaroitiin ja kiilattiin toisia ojaan.

Ikävin homma oli raahata raskas auto takaisin pitkän mäen päälle. Autottomat saattoivat saada laskuvuoron jos vetivät autoa avuksi mäenpäälle. Hurjimpia mäkiä oli Soikan kaltsin vieressä oleva loivempi kallio. Se oli muhkurainen ja kovapintaisena hurjan vauhdin antava. Toisaalta se tahtoi hajottaa mäkiauton eli mäkiromusta tuli helposti romua. Lastenrattaiden pyöriä ei kenties oltu myöskään laskettu kestämään sellaista rallia.

Erkki Vakkala on Vartsikan mäkiautomestarirakentaja. Tässä yksi hänen malliversioitaan vauhdissa.

Tässä kuvassa autoa on hieman tuunattu vauhtiraidoilla.

 

Jyry Louhiston mäkkärimalli. Jyry itse ilmeisesti katsastelemassa auton kuntoa. Palaako jarruvalot? Huomaa kevyt kesäkypärä joka oli kätevä lapsuutemme kesähelteillä. Kuva Esko ja Leo Kinnarin albumista.

Tässä kuvassa on Jussin "mäkkäri" hieman myöhemmiltä vuosilta. Rankka homma olisi ollut työntää Helytien mäki ylös. Kuva Juhanin albumista.

Tässä taas Jussin mäkkäri varhaisemmilta vuosilta. Huomaa loistokas muotoilu.