Riskutien varrella oleva linnoitusrakennelma. Juoksuhaudat löytyvät kuvan takaiselta kalliolta. 


Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas Nikolai II päätti rakentaa vuosina 1915 - 1918 Helsingin ympärille kolmikehäisen linnoitusmuurien
ja juoksuhautojen ketjun. Näistä keskimmäinen sijoittui Puotinkylään ja Mellunkylään, joissa betonista rakennettuja vallihautoja voi vieläkin nähdä kylien korkeimmilla kukkuloilla. Linnoitusrakenteita ja juoksuhautoja yhdistivät toisiinsa mukulakivillä päällystetyt tykkitiet, jotta ne paremmin kestivät sotakaluston siirrot. Jäljellä näitä tykkiteitä tuskin on enää yhtään, sillä viimeiset taisivat hävitä jo 50-luvulla omakotirakentajien talojen alle tai niiden rakennusmateriaaliksi, kuten vanhat vartiokyläläiset varmaan vielä muistavat.


Juoksuhautoja suojellaan

Juoksuhautoja sentään vielä on, ainakin kylän korkeimmilla kallioilla. Esimerkiksi meidän kotitalomme on osittain rakennettu juoksuhaudan päälle koska tuohon aikaan niitä ei vielä suojeltu. Jäljellä on enää noin 5 metrin pituinen, mullalla täytetty pätkä äidin istuttamien omenapuiden kasvualustana. Nykyisin nämä historialliset jäänteet ovat suojelukohde.
Vallihaudat ja tykkitiet rakennettiin 1. maailmansodan aikana Helsingin ja Pietarin puolustuksen turvaksi. Vartiokylään sijoittuva linnoitteiden kehä alkoi Puotinkylän lahden pohjukasta ja jatkui siitä Mellunkylän, Malmin, Pakilan ja Leppävaaran kautta Tapiolaan. Linnoitukset pyrittiin rakentamaan mäkien ja kallioiden päälle, jotta näkyvyys ja tulitusmahdollisuus maastoon olisi mahdollisimman hyvä. Linnoituksia yhdistävät tykkitiet taasen pyrittiin sijoittamaan mäkien suojaisalle puolelle, kuivalle maalle.

(Kartta)
Puotinkylän ja Mellunkylän vallihautojen sijaintia kuvaava karttapiirros 1.maailmasodan ajalta
Kuva on Pertti Lammen teoksesta Toteutunut Unelma.

Kiinalaista työvoimaa
Näkyvyyden parantamiseksi vallihautojen edestä jouduttiin kaatamaan runsaasti metsää, jonka puutavara vietiin Pietariin rakennustarpeiksi.
Linnoitusrakenteet olivat varsin hyvin varustettuja, tykkejäkin kerrotaan olleen enimmillään 462. Mittavaan ja aikansa suurimpaan rakennustyöhön osallistui parhaimmillaan jopa 25.000 työmiestä, mm. tuhansia kiinalaisia. Tästä kertoo yksityiskohtaisemmin yhdistyksemme historianvaiheista kirjoittanut Pertti Lampi kirjassaan Toteutunut Unelma.
Sotimiseen ei linnoitusrakenteita 1. maailmansodan aikana kuitenkaan käytetty, onneksi. Talvi- ja jatkosodan aikana puotinkyläläiset sen sijaan käyttivät linnoitusketjun kaivantoja pommitusten aikaisina omatekoisina sirpalesuojina. Kylän nuorille ne ovat koko olemassaolonsa ajan tarjonneet mielikuvitusta kiehtovia kisailu- ja leikkipaikkoja. Muinaismuistoina juoksuhaudat ovat nykyisin suojelukohteita. Valitettavasti ne monin paikoin ovat myös ihmisten heittämän roinan sekä villiintyneen aluskasvillisuuden täyttämiä. Olisikohan niiden siivoaminen talkoilla myös jalkiopolvien nähtäväksi jotenkin mahdollista?
Parhaiten kylässämme säilyneet linnoitusrakenteet löytyvät Riskutien viereiseltä kalliolta, Linnanherrantien varrelta sekä Kukkaniityntien viereiseltä Kontion mäeltä.

Seervoodissa oli kliffaa

Sitten tuohon otsikossa mainitsemaani seervoodiin Sitä nimeä käytimme kotimme lähellä olevasta Riskutien alkupään kalliosta metsikköineen, käkkyrämäntyineen ja mutkaisine juoksuhautoineen. Alakouluikäisille pojannappuloille seervoodi tarjosi oivan ja mielikuvitusta ruokkivan temmellyspaikan. Seervoodissa oli kliffaa kletrailla ja flengailla puissa, skodata ritsoilla ja skipata vallihaudoissa. En tiedä, mistä leikkipaikkamme nimi tosiasiassa tuli, mutta aavistelen, että Salorannan Ollilta. Hänen Nestori-isänsä, kylämme humaani suutari, oli myös innokas näytelmäkirjallisuuden harrastaja. Ehkäpä hän oli kertonut pojalleen Robin Hoodista, brittiläisen tarinaperheen sankarista, joka seikkaili Sherwoodin metsissä. Jos näin on, niin olipa leikkipaikallamme upeat kulttuuriperinteet.

(Julkaistu VMOKY:n Kotikylä-lehdessä 4/2013)